maanantai 13. heinäkuuta 2009

Kuvamuisti palailee pätkittän


Voi olla, ettei tältä kiertueelta palatakaan.

Koska Moskova oli eilen kiinni, tanssimme Helsingin Laiskaan Karhuun.

Oli vain yksi, kiertueenjälkeinen ongelma: meistä on viikon aikana kehittynyt joukko joka ei aivan helposti kykene hankkimaan aamupalaansa, eikä varsinkaan syömään sitä ilman muita unisia Kytkinläisiä. Onneksi meillä on toiminnanjohtaja: Laura kutsui meidät luokseen loisteliaalle aamiaiselle.

Tällä neljän tunnin aamiaisella katsottiin satoja riemastuttavia valokuvia sekä Martti-Tapion, nyttemmin ”Marsun”, kuvaamaa järisyttävän todentuntuista videomateriaalia, jota on todella paljon. Suurkiitos Marsulle joka ei laskenut kameraa käpälistään, ja ahkeralle kuvausassistentille Laura L:lle joka kengänkorot Hailuodon hiekkaan uponneina raahasi kuvausvälineistöä, tyylillä.

Tässä on kuva öisestä Hailuodosta. Hyönteispyydys houkutti ensin paikalle Martti-Tapion, joka jäi tunneiksi sateeseen vaanimaan kameran houkuttelemia kirjailijoita. Muutama tarttui syöttiin: yksi pyrähti puuhun, räpytteli siinä pitkän aikaa kirjansa ihmeellisiä sivuja, toinen oli valoa vasten musta ja kaiken onnellisesti unohtanut, muut taisivat levätä taas makuupussikoteloissaan. Mutta Martti-Tapio oli saanut vangittua jotain: tuo työn uuvuttama kameramies löytyi aamulla keittiöstä tietokoneen ja kameran piuhoihin väsähtäneenä, kloroformilla ei ollut juurikaan osuutta asiaan. Vaikka liikkuvaa yökuvaa ei heti saatu blogiin kaikista Marsun yrityksistä huolimatta, niin kyllä se tallennettua saatiin. Niin kuin koko muukin kiertue. Siellä se on jossain.

Mutta mistä lähtee seuraava Ernon ajama bussi?

2 kommenttia:

  1. Nukuin yöllä, joten ehkä näin puu-yökkösestä unta. Päivällä taas ehkä lörpöttelin päivätorkkuvien uniin jotain. Hassua ja harmikin etteivät kaikki osaa nukkua samaan aikaan mutta ehkä sitten tulevat kaikki ajat hyvin nukutuksi ja valvotuksi.

    VastaaPoista
  2. Lupaan kyllä, että jonain päivänä voimme täällä blogissakin ihmetellä Kytkimeen tarttuneista aineksista koottuja runovideoita, ehkä myös tuollaista "Eino puussa" -"juttua". Mainitut piuhatkin alkavat olla taas järjestyksessä.

    VastaaPoista